perjantai 24. maaliskuuta 2017

Joko taas yt-neuvottelut


Tehyläisenä luottamusmiehenä sain kutsun yt-neuvotteluun Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymässä. Reumasairaalassa kevät toi usein tullessaan yt-neuvottelut ja kesälomakauteen kuuluivat lomautukset. Vuoden 2013 lopulla olin keskussairaalassa mukana neuvotteluissa, joiden seurauksena Phsotey toteutti mittavat lomautukset vuoden 2014 aikana. Henkilöstön edustajina emme uskoneet lomautusten tuovan säästöjä. Nyt tiedämme, että niillä aiheutettiin harmia ja haittaa.
 
Reuma oli yksityinen sairaala, jolla ei ollut lakisääteisiä tehtäviä.  Säästäminen henkilöstöä lomauttamalla ja irtisanomalla ei onnistunut. Sairaala päätyi taloudelliseen syöksykierteeseen. Julkisella sektorilla on vastuullaan lakien velvoittamat tehtävät ja toiminta on viranomaisten valvomaa. Sairastaminen ei vähene palveluita lopettamalla.
Muutosta ja uudistumista tarvitaan. Olen kuullut paljon hyviä suunnitelmia, joita ei runnota läpi muutamassa viikossa tai kuukaudessa. Vaadittu vauhti on kohtuuton ja sillä aiheutetaan tuhoja. Ympäristökuntien vuodeosastoja suljetaan pikavauhtia: pitkäaikaispotilaat muuttamat palveluasumiseen ja kiireellisen hoidon tarvitsijat hoidetaan keskitetysti. Hallinnon säästöjä haetaan yt-neuvotteluissa, joiden kohderyhmänä ovat laitoshuoltajat, ravitsemustyöntekijät ja sihteerit. Huolestunut kysymys on: siirtyvätkö heidän tehtävänsä neuvottelujen ulkopuolelle jätetyn hoitohenkilöstön tehtäväksi?
 
Heinolassa terveyskeskuksen pitkäaikaisosastot lakkautettiin 2011. Potilaat muuttivat entiselle Reumalla ja heistä tuli vuokralaisia tehostetussa palveluasumisessa. Se oli suuri muutos. Kolmen kilometrin etäisyys tuntuu tänään vähäiseltä. Silloin tunnelma oli toinen. Nyt iittiläinen vanhus saattaa päätyä hoiva-asumiseen Lahteen. Heinolassa muutos aiheutti kuohunnan, jonka seurauksena sosiaali- ja terveyslautakunta erotettiin. Sittemmin elo Mäntyläkodissa vanhalla Reumanmäellä on rauhoittunut.
 
Keskussairaalan sairaanhoitajana tiedän ja faktaakin asiasta löytyy – keskussairaalan kalliilla hoitopaikoilla hoidetaan jatkuvasti potilaita, jotka voisivat saada tarvitsemansa hoidon terveyskeskuksien vuodeosastoilla tai vastaanotoilla. Vika ei ole potilaiden vaan toiminnan rakenteen. Vain Akuutti 24:ssä on ihminen tavattavissa ja hoitoa tarjolla vuorokauden ympäri. Moni päätyy keskussairaalan vuodeosastoille.
 
Ensi viikolla olemme hyvinvointikuntayhtymässä jälleen yt-neuvottelupöydässä. Yhtymähallituksen puheenjohtaja McCarron toteaa 15.3.2017 Ylen haastattelussa: ”Kuuden viikon lakisääteisestä aikataulusta pidetään kiinni – ylimääräistä aikaa ei veivata, mutta yt:t ovat aidot.” Yhtymähallituksen puheenjohtajan on hyvä tietää, että vuoden 2013-2014 neuvotteluissa työnantaja jatkoi neuvotteluja omasta tarpeestaan. Neuvottelujen edetessä työnantajalle selvisi tehtävän laajuus ja vaikeus. Julkisen organisaation, joka toteuttaa lakien säätelemää tehtävää, on kannettava vastuunsa.
Kirsi Lehtimäki, tehyläinen luottamusmies ja heinolalainen kaupunginvaltuutettu (sd)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.